OH1RAU-toistimen sisäänmenotaajuudella häiriöitä

Juuri käyttöönotetun uuden toistimemme sisäänmenotaajuudella näyttäisi olevan vaihtelevatasoista häiriötä. Hetkittäin toistimen käyttö saattaa olla hyvinkin hankalaa, kun taas toisella hetkellä 100km päässä olevalla asemalla ei ole mitään ongelmia.

Mainittakoon sen verran, että CTCSS:n edut tulivat jo hyvin nopeasti esille. Ns. normaalimoodissa nimittäin toistimen käyttö kyseisen häiriön vallitessa oli täysin mahdotonta, kun taas CTCSS-modessa toiminta on mahdollista, vaikka erilaisia ongelmia häiriön ollessa voimakas esiintyykin.

Kartoitamme tätä häiriötä ja yritämme saada sen kuriin.

73 de OH1AA ripiitterisäätäjät

OH1RAU 2 metrin toistin QRV

Tänään on tehty suuri ponnistus ja toistin on nyt QRV.

Ripiitteri avataan ensin yhdellä tyhjällä PTT-painalluksella (yli sekunnin), jonka jälkeen voi antaa ensimmäisen overin. Muistutuksena, aliääni (CTCSS) on 103,5 Hz.

Ripiitterille tehdään vielä parametrisointia ja pientä hienosäätöä joten malttia.

Ja ei muuta kuin kovaa käyttöä ja testailua!

Terveisin,

OH1AA ripiitterisäätäjät

OH1RAU 2 metrin toistin palaa käyttöön uudessa kohteessaan pääskyvuoressa 18.1.2018

Heippa kerholaiset ja muut toistimen käyttäjät!

Torstain 18.1.2018 aikana, 2 metrin toistin OH1RAU palaa käyttöön uudessa sijoituskohteessaan pääskyvuoren linkkitornissa. Alussa toistimessa saattaa parametrisoinnin aikana esiintyä pientä hikkailua, mutta pitäisi olla hyvinkin pian toimintakunnossa. Parametrisointihan vaatii tietysti testisignaalia ilmaan, joten vapaasti testailemaan!

Muistakaa 103.5 Herzin aliääni! Muistutuksena vielä (mainittu myös edellisessä postauksessa), että kerholla voimme tehdä kimppatilauksen CTCSS-korteista jos nurkissa on vanhoja rigejä ilman kyseistä toiminnallisuutta.

Parhain terveisin,

Turun Radioamatöörit Ry:n toistinpuuhastelijat

Muutoksia Turun Radioamatöörit Ry:n 2 metrin ja 70 cm OH1RAU -toistimissa. Uusi toistin pääskyvuoreen.

Hei kerholaiset ja muut toistimen käyttäjät!

Olette saattaneet havaita toistimien toiminnassa poikkeavuuksia ja ajattelimme antaa hieman päivitystä niiden tilanteesta.

Parolanpuiston vesitornissa syttyi huhtikuussa tulipalo, samassa tilassa jossa toistinlaitteistomme sijaitsivat. Tulipalon syyksi epäillään teleoperaattorin akkujen tai akkulaturin syttymistä. Meidän laitteistomme pysyi vahingoittumattomana, lukuunottamatta pieniä savuhaittoja. Tämän ikävän tapahtuman myötä, politiikka vesitorneissa sijaitsevista laitteistoista muuttui radikaalisti, tehdessä toistimemme säilytyksen ja käytön kyseisessä paikassa mahdottomaksi.

Tästä syystä, sekä OH1RAU että OH1RAA, ovat olleet nyt vuoroin koekäytössä kerhon tiloissa Sommelossa. Kuuluvuus kerhon pienemmästä 24 metrin mastosta vertikaalilla ei ole kummoinen, mutta kattaa lähialueet kuitenkin kohtuullisesti. Tällä hetkellä Sommelossa on käytössä OH1RAA (145.650 MHz), ja mahdollisesti jää myös lopulliseksi sijoituspaikaksi kyseiselle toistimelle.

Tästä sitten oikeastaan seurasikin pelkästään hyvää. Olemme käyneet jo vuosia keskustelua toistinaseman mahdollisesta sijoittamisesta pääskyvuoren linkkitorniin. Nyt jos koska, näimme että tämä kanava ja keskustelu piti taas avata uudelleen. Kuin sattumalta, myös OH1EBL (kiitos Markus!) oli lähtenyt PEPA-intressien kautta saman aikaisesti ajamaan vastaavaa asiaa (Markus neuvottelee pelastuslaitoksen kanssa datalinkin sekä 70 cm DMR-verkon rakentamisesta), ja saimme hyvän buustin asian etenemiselle. Luvat pääskyvuoreen ovat nyt kunnossa!

Linkkitorniin tullaan mitä todennäköisimmin sijoittamaan 70 cm:n DMR-toistin. Syy DMR:n käyttöön analogisen sijaan, johtuvat puhtaasti PEPA-näkökulmista, mutta tuo kuitenkin uudempaa teknologiaa myös meidän käyttöömme. Ei hätää, analogiset 70 cm radiot eivät kuitenkaan jää hyllyille pölyttymään, vaan siihen saakka kunnes rahoitusneuvottelut DMR-kalustosta ovat pelastuslaitoksen kanssa kesken, toimii pääskyvuoressa analoginen 70 cm toistin. Tällä välin etsimme 70 cm analogiselle toistimelle toista sijoituspaikkaa, jolloin vaihto (DMR pääskyvuoreen ja analoginen muualle) saadaan tehtyä mahdollisimman sujuvasti. Toisaalta, ottaen huomioon 70 cm toistimen aktiivisuuden, hädän ei pitäisi olla tämän näköinen, varsinkin kun nautimme vielä 2 metrin toistimen uudesta sijoituspaikasta.

Olemme rakentaneet uudet raudat sekä 2 m:n että 70 cm:n toistimille. Kummatkin ovat nyt sijoitettuna siististi BD58 räkkirunkoihin ja 2 metrin toistin on saanut suuren updaten ja hienoja toimintoja, joista kerromme enemmän kun ne otetaan asteittain käyttöön. Paljastettakoon kuitenkin sen verran, että pitkään kaivattu ”oohooyksi är aa uu” -Sylvi tulee jossain vaiheessa ääneen uudestaan, ja toistimen logiikkana tulee toimimaan (jo nyt testikäytetty) Raspberry Pi.

Toistimet (OH1RAU 145.775 MHz sekä 434.775 MHz) tulevat käyttöön muutaman viikon sisällä uudessa sijoituspaikassaan pääskyvuoressa. 2 metrin toistimessa tulee tästä lähtien olemaan CTCSS 103.5 Hz taajuudella. Tämä on jo pitkään voimassa ollut IARU:n suositus jota olisi hyvä noudattaa. CTCSS on myös hyvä lääke aikaisemmin havaittuihin toistimen satunnaisiin avautumisiin, jotka johtuvat mm. samalla taajuudella toimivista muista toistimista, sekä tarkoituksellisesta häirinnästä. CTCSS-kittejä saa hyvin halvalla ja vanhatkin analogiradiot saadaan jälleen rokkaaviksi. Tästä voidaan järjestää OH1AA:lla vaikka yhteistilaus ja talkoot.

Vielä bulletteina tärkeimmät asiat:

– OH1RAU 70 cm sekä 2 m tulevat QRV:ksi muutaman viikon sisällä
– 2 metriä toimii tästä edes 103.5 Hz:n aliäänellä
– 70 cm:n toistin tulee olemaan ensin analoginen ja siirtymään DMR:ksi. Toisaalta, tämä ei välttämättä näy käyttäjille koska 70 cm analogiselle toistimelle etsitään uutta sijoituspaikkaa.
– OH1RAA 145.650 MHz on toiminnassa OH1AA:n tiloissa Sommelossa, mutta rajallisella kuuluvuudella kaupungin suuntaan

Parhain terveisin,

Turun Radioamatöörit Ry:n toistinpuuhastelijat

RadioamatööriKurssi Sommelossa Ke 4.10.17 1800-2000 alkaen

Turun Radioamatöörit ry, OH1AA, järjestää Radioamatöörikurssin, joka alkaa Keskiviikkona 4.10.2017.
Paikkana on Sommelon Kerhotila, Sommelontie 61.

Kurssi-illat ovat keskiviikkoisin klo 18.00 ja koulutus kestää noin kaksi tuntia kerrallaan. Kurssi sisältää 11 iltaa.
Kurssin hinta on 50 euroa. Hinta sisältää opiskelumateriaalin.

Kurssille ilmoittautuminen ja lisätiedot: Jouni Anttila, p. 040 771 0 neljä kaksi nolla tai oh1coATsral.fi.

Tervetuloa.

Kerhon Kesäleiri 1.-3.9.2017

Turun Radioamatöörit ry:n perinteinen kesäleiri järjestetään Taivassalon Tippsundissa 1.-3.9.2017.
Ilmoittautumiset leirille ja majoituksiin ja ruokailuihin Jounille oh1co(at)sral.fi
tai nolla neljä nolla 7710 420.

Tervetuloa!

Johtokunta

Vuosikokousuutisia

Puheenjohtajana jatkaa Mikko Tuittu OH1KAO
johtokuntaan:
Antti Kannisto OH1EXC
Veli-Matti Eerola OH1BVD
Jouni Anttila OH1CO
Ville Virtanen OH1EHN
Saku Elovaara OH1SA
Lasse Puumalainen OH1LQP

Jäsenmaksun korotus 25€ => 30€ hyväksyttiin.

OH1AA Pikkujoulut LA 26.11.2016 1600 alkaen

pikkujpoulu_oh1aa

OH1AA:n Pikkujoulut Lauantaina 26.11.2016 klo 1600 alkaen.

Tervetuloa viettämään tunnelmallista pikkujoulujuhlaa kerholle.
Tarjolla jouluruokaa sekä rentoa yhdessäoloa, takkatulen ja kynttilöiden luodessa tunnelmaa. Osallistumismaksu 5 euroa.
Ilmoittautumiset Birgitalle OH1YL 24.11.2016 mennessä.
email birgitta.anttila at gmail com:miin.
tai puhelimeen ”nolla neljä nolla nolla 112 yks kax viisi”

Tervetuloa
Sommelon Tontut