OH1AA – Sommelo

Klikkaa linkkiä nähdäksesi paikka kartalla: Sommelon sijainti.

OH1AA -asema Hirvensalon Sommelossa on kattavin HF-asemamme. Tätä nykyä varustukseen on lisätty myös VHF-kalustoa 6, 4, sekä 2 metrin bandeille lisäämään valmiutta satunnaisten tropo- sekä ES-kelien varalta. Aseman antennit ovat hyvin nähtävissä aina Kakskerrantielle asti.

Mastot ja antennit ovat tällä hetkellä massiivisen päivityksen alla. Jo vuosikymmeniä vanhat installaatiot ovat tulleet tiensä päähän ja niiden uusiminen on nyt ensimmäistä kertaa edessä. Projekti onkin saatu jo hyvin alkuun ja uutta mastoa on noussut ylös ja saanut jo edellä mainittua antennistoa. Lisäsuunnitelmia on jo tehty ja niitä viedään eteenpäin aina mahdollisuuksien mukaan – sehän se taitaa tämän harrastuksen ydin olla, hi.

Itse rakennus on takavuosina kerhon old timereiden suurella työllä (ikuinen tnx) kunnostama hirsirakennus jonka onnellisia omistajia olemme olleet vuodesta 2007 saakka. Tätä edeltävän 30-vuoden jakson olimme vuokralaisia. Pihalta, kuin sisältäkin löytyy tulisijat. Ulkoa tiilinen grilli ja sisältä takka luomaan syksyllä tai keväällä mukavaa tunnelmaa. Sommelon sisätiloissa on tapahtunut suurräjähdys ja tilat ovat entistäkin motivoivammat jatkoparanteluille. Puhetta ja suunnitelmaa on ollut mm. remotekäytöstä.

Rakennuksen eristysten ollessa sopimattomat ympärivuotiseen käyttöön, Sommelo on lähinnä käytössä kesäisin. Radioshack on ympäri vuoden lämmitetty joten käyttövalmiudessa OH1AA on aina. Radiokalustosta löytyvät kilpailukykyiset transiiverit ja vahvistimet sekä mukavat workintatilat.

Kuvassa vieraanamme ollut VU3RJY Raju testaamassa kerhonlaitteistoa.

Vastaa